Aina vaikea aloittaa...

Olen jo pitkään miettinyt suomenkielisen blogin kirjoittamista. Haluan keskittyä tässä ruokaan, luontoon, matkailuun ja etenkin melko uuteen intohimooni: perhosiin. Tietenkin perhosten kuvaaminen on näin Suomen oloissa talvella hieman vaikeata mutta voi aina keskittyä muuhunkin luontokuvaamiseen ja muihin aiheisiin. Minulla on ennestään yksi blogi jossa olen keskittynyt nukkeharrastukseni moniin vaiheisiin. Huomautan etten ole millään tasolla ammattilainen enkä etsi kritiikkiä kuviin tai tunnelmiin, haluan vaan kirjata ylös kivoja juttuja. Nämä kuvat on otettu elokuussa 2016. Innostuin perhosista kaksi vuotta sitten kun olin lomalla vanhempieni luona Kainuussa. Telkkarista tuli pelkkää urheilua, Rion kesä Olympialaiset joita isäni etenkin katsoi oikein mieluusti. Minulla sen sijaan oli hieman tylsää, mutta kun huomasin ikkunalaudan samettikukilla vierailevat neitoperhoset innostuin todella paljon. Siinäpä olisikin tekemistä kun rupeaisin vaaniskelemaan niitä aikani kuluksi. Neitoperhonen - Aglais Io.


En ollut aikasemmin kiinnittänyt juurikaan erityishuomiota perhosiin, aina vain ihaillut kun niitä on tullut jossain vastaan. Mutta nyt kun rupesin oikein kunnolla vaaniskelemaan huomasin, että niitä onkin todella paljon ja mitä lajeja! Onneksi vanhemmillani on hyvä päiväperhosiin keskittyvä kirja josta löysin kaikki bongaamani lajit helposti. Tässä herukkaperhonen jota myös löytää kirjoista liuskaperhosen nimellä - Polygonia C-album. Kumpaa tahansa nimeä käyttää tämä on selvästi tunnistettavissa tuosta valkoisesta c-kirjaimesta siiven alapinnalla. Minulla oli tuolloin käytössäni lähinnä Nikon 5100 kamerani kittilinssi ja kuten hyvin voi kuvitella ei semmoisen kanssa kovin lähelle kaikkia perhosia päässyt. Neitoperhoset olivat melko helposti lähestyttäviä koska samettikukat kaiketi olivat niin suurta herkkua, mutta pienemmät perhoset olivat kovin säikkyjä ja niitä piti lähestyä hyvinkin hiljaa ja varovasti. Olen mielestäni kehitellyt tässä jo ihan hyvän vaaniskelu taktiikan mutta viime vuonna en päässyt ollenkaan yhtä lähelle kun tänä vuonna, ja olipa minulla käytössä myös yksi makro objektiivikin mutta niistä lisää tuonnempana. Melko suurella varmuudella tunnistin tämän lajin loistokultasiipi naaraaksi, etenkin kun koiras liihotteli lähimaastossa. Tämä oli perunapellon laitaa jossa oli tuolloin todella paljon pieniä kukkia siankärsämön ollessa niistä isoimpia. Loistokultasiipi - Lycaena virgaureae. Parhaimman, tai no parhaimman ja parhaimman kuvan sain kummastakin tuolloin kännykällä jossa ne olivat vierekkäisissä kukissa. Tietenkin olin juuri vienyt kamerani takaisin sisätiloihin latautumaan... Kaikista jännintä oli tietenkin kun äitini mainitsi nähneensä suuren tumman perhosen liihottelevan mansikkamaalla ja oli jo tunnistanut lajin suruvaipaksi. Tietenkin sitä piti jäädä kyttäämään mansikkamaan laidalle ja saihan siinä aika pitkään pojottaa ennenkuin ensimmäisen huomasin. 2016 oli myös näköjään todella hyvä ampparivuosi sillä ainakin Kainuussa näytti siltä, että ampparit, kärpäset ja perhoset tulivat kilpailemaan myöhäisen sadon makeista mansikoista. Se näkyy myös kuvissa. Voi voi kun olis ollut se macro... Suruvaippa - Nymphalis Antiopa. Tässä kohtaa meinasi tulla riita, mutta siipien leimuttelun jälkeen suruvaippa siirtyi suurempaan mansikkaan ylöspäin ja tämä herukkaperhonen jäi mansikkaan joka on tuossa suruvaipan alla. Siinäpäs ne vuoden takaiset olivatkin. :) Nämä saivat minut todella innostumaan ja ehkä tylsästä elämästä tulee vähemmän tylsää kun on jotain mitä odottaa joka vuosi. Muistan lapsena nähneeni huiman paljon perhosia ja sinisiipiäkin joita en ole viime vuosina bongannut lainkaan! Kesälomani ovat aina sijoittuneet jonnekin myöhäiskesälle jolloin lentoajat ovat kaiketi olleet jo ohitse. Laittelen tässä pari postausta vielä lisää jahka ehdin.